MIRACLE ON FIELD
Otsikko on viittaus elokuvaan ”Miracle on Ice”, jossa USA:n nuoret yliopistopojat kaatavat legendaarisen, ylivoimaisen ja voittamattoman ”Punakoneen” Olympialaisissa v. 1980 heidän omissa kotikisoissaan. Viikko sitten punakone Helsinki Roosters kaatui Keskuskentällä, joka sekin oli monen mielestä ihme. Kyse oli kuitenkin välierästä, joka ensin oli hoidettava, jotta todelliselle ryöstölle Vaahteramaljassa saatiin edes mahdollisuus. Välierästä siis mahtava voitto ja kauden suurin ottelu oli edessä jo kuusi päivää myöhemmin. Vaahteramalja XLIV Butchersille 13. Vuoden tauon jälkeen.
Butchersin välierää edeltävänä päivänä finaalin toiseksi joukkueeksi oli selvinnyt taattua laatua koko kauden tehnyt Seinäjoki Crocodiles. Tämän kauden selkeä runkosarjan ykkönen, mutta ei voittamaton. Tämä sopi Porvoolle, sillä historiankirjoissa Vaahteramaljatilastot kertovat, että kuuden vuoden mestaruusputkemme aikana nimenomaan ”Crocot” jätettiin näissä karkeloissa hopealle peräti kolmesti. Itsevarmuus kasvoi porvoolaispelaajissa entisestään heti välierävoiton jälkeen. Konkarit ottivat koppia, pitivät motivaatiopuheita, jonka jälkeen Joukkue teki hartijavoimin töitä koko finaaliviikon. Ihan jokainen. Vapaa-ajalla opiskeltiin "filmeistä" ja treeneissä käytiin luomassa eritoten joukkuehenkeä.
Useita nuoria alle 20-vuotiaita junioreita sisältävä Butchers ei ollut kauden alussa kenenkään listoilla kärkijoukkueina, paitsi tietenkin Butchers itse on luottanut omiinsa alusta asti. Siitäkin huolimatta, että kausi alkoi kotikenttäongelmien parissa päätyen harmittavaan tappioon heti avausottelussa Pallokentällä sarjanousija Vaasa Royalsille. Tästä tappiosta tämä ”Ihmejoukkue” kuitenkin sisuuntui koko kaudeksi. Pitkän syksyn ja talven aikana tehtyä työtä ja omia tavoitteita ei Joukkueessa sopinut yhdenkään pelaajan unohtaa missään vaiheessa. Kun runkosarjassa kaatui teräksen kova, kolmen edellisen kauden suomenmestari Kuopio Steelers ja sen päälle kauden ennakkopovailujen ykkönen Roosters, niin eihän se usko omaan tekemiseen näistä ainakaan horjunut! Kun nämä voitot em. joukkueita vastaan otetaan molemmista saman kauden aikana kahdesti, niin päämäärätietoisesti matka jatkuu kohti mestaruutta positiivisin mielin. Tavoitehan asetettiin kuitenkin jo tammikuussa Kerkkoon urheilumajan saunaillassa. Se oli tämän Joukkueen oma tavoite.
Seinäjoen hulppealla OmaSp Stadionilla, yli 3000-päisen yleisön Crocodiles-kannattajat olivat ennen ottelua kovin varmoja voitosta, kuten jälleen monet muutkin "lajitietäjät". Toki tällä kertaa moni oli myös sitä mieltä, että Roostersin kaataminen kauden aikana peräti kolmesti Butchersin toimesta, saattaisi tietää huonoa myös Crocodilesille. Ehkäpä jollakulla C-fanilla oli myös takaraivossaan vielä nuo edelliset kolme Vaahteramaljakohtaamista. Varmasti kesän runkosarjaottelujen kokemusten perusteella seinäjokelaiset ajattelivat, että Butchers olisi toisesta välieräparista se halutumpi vastustaja finaaliin. Tulihan Crocodilesin kesän ainoa tappio nimenomaan Roostersille. Seinäjoen kannattajilta saattoi ehkäpä unohtua, miten vajailla rostereilla Butchers heitä vastaan kesällä pelasi, etenkin Pohjanmaalla. Liekö Crocodilesille sitten ensin hiipinyt välierien jälkeen hyvänolon tunne ja tämän jälkeen jännitys, sillä Butchersin kullanhimo ehkä yllätti ja näkyi kentällä kotijoukkueen virheidenkin määrässä. Hopee ei oo häpee, mutta kirvelevä se on. Etenkin 9:ttä kertaa. Butchersille mestaruus oli seurahistorian seitsemäs. Vaahteramaljassa oltiin myös v. -97, josta seuran ainoa hopea.
Amerikkalaisessa jalkapallossa yksi hienoimmista lajin ominaisuuksista on se, että urheilijat voivat olla eri ikäisiä ja kaikenkokoisia, sillä tässä lajissa tarvitaan erilaisia urheilullisia ominaisuuksia laidasta laitaan. Joukkue sisältää käytännössä pelipaikkakohtaisia pienryhmiä. Kun joukkueen eri ikäluokat, pelipaikkaryhmät ja jokaisen joukkuejäsenen luonteenpiirteet hitsautuvat n. 9,5 kuukauden aikana yhteen, kuten nyt Butchersilla, sitä team spiritiä, yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja itsevarmuutta voi vain ihailla tai ihmetellä. Jenkkifutis on niin kivaa, kun ”flow” on päällä. Tämä Joukkue on täyttä arvokasta ja painavaa KULTAA! 🥇💪
Meidän Upea Joukkue! 🙏 Nyt on kultajuhlan aika! 🎖 Kaikille iso Kiitos!
Upeita kuvia ottelusta ja sarjan lopussa Butchers-juhlan käynnistymisestä. Valtavan suuri Kiitos kuvaajille kaudesta 2023!
Laura Helminen: https://laura.pic.fi/kuvat/2023/Vaahteramalja+XLIV+Crocodiles+vs+Butchers/
Jari Turunen: https://jat.kuvat.fi/kuvat/Jenkkifutis/Jenkkifudis+22023/Vaahtera+MALJA+XLIV+090923/
KUVAT: Laura Helminen