Aleksi Hirvonen jatkaa Butchersissa keskushyökkääjänä!
Viime vuonna 18-vuotias Aleksi Hirvonen pelasi ensimmäisen kautensa Butchersin riveissä ja on päättänyt pukea myös ensi kaudeksi kultamustan paidan ylleen.
Hirvonen näytti viime kaudella taitojaan keskushyökkääjän paikalla, eikä tältä mieheltä vauhti lopu. Viime kausi oli Hirvosella hyvin menestyksekäs, sillä hän eteni 50 kannolla yhteensä 264 jaardia, luoden itselleen juoksukeskiarvon 5.1 jaardia/yritys. Nuorelta lupaukselta löytyy pelikokemusta myös Suomen nuorten maajoukkueista ja ennen Porvooseen siirtymistä hän pelasi Seinäjoki Crocodilesin ja Jyväskylä Jaguarsin paidoissa. Ensimmäisen Vaahteraliiga TD:n hän teki kuitenkin viime kesänä Porvoossa. Hirvosessa on valtavasti potentiaalia, joten häntä kannattaa pitää silmällä ensi kauden peleissä!
Tässä Aleksi Hirvosen mietteitä tulevasta kaudesta:
“Päätin palata Porvooseen, koska ihmiset täällä ovat luottavaisia mun kykyihin pelaajana ja uskovat, että mä pystyn tekemään tästä joukkueesta paremman. Viime kauden aikana tuntui, että pääsin hyvin porukkaan mukaan ja tänne tuntui luontaiselta palata.
Ensi kaudella tavoitteenani on kehittää itsestäni parempi jenkkifutiksen pelaaja kentällä ja myös sen ulkopuolella kasvaa henkisesti vahvemmaksi. Kentällä haluan ylittää sen, mitä muut minulta odottava. Tietenkin teen kaikkeni, jotta voitaisiin toistaa mestaruus tänä vuonna.
Joukkueelta odotan ensi kaudella sitoutumista ja kovaa duunia. Toivon jokaisen pitävän mielessä yhteisen tavoitteen mestaruudesta. Ensi kaudella haluaisin nähdä kotipeleissä yhtä hyvän kannustuksen kuin viime vuonna."
Päävalmentaja Lasse Voipio:
Viime kaudella Aleksi pääsi jo väläyttelemään liigakentillä sitä, mikä tekee hänestä yhden tämän sarjan vaarallisimmista keskushyökkääjistä. Jos Aleksin päästää avoimelle kentälle täyteen vauhtiin, on siinä kisassa vastustajille vain hopeamitaleja jaossa. Olen erittäin, erittäin tyytyväinen, että Aleksi päätti jatkaa pelaamista Porvoossa myös kaudella 2024, sillä ottajia hänen palveluksilleen olisi ollut muuallakin. Meillä on nyt erittäin potentiaalinen ja monipuolinen RB-nippu kasassa, jossa jokaisella pallonkantajalla on omat uniikit vahvuutensa, joten me voimme käyttää tilanteissa eri pelaajia ja näin ulosmitata maksimaalinen hyöty keskushyökkääjäunitistamme.
Keep it rocking Aleksi! 💪