BUTCHERS KOLUMNIT

Katsomosta ne parhaat kommentit ja ohjeet valmentajille, pelaajille, seuran edustajille sekä katsomolle tulee. Katsomovalmentaja antaa parhaat neuvot kaikissa tilanteissa. Motto: jälkiviisaus on ainoaa oikeaa viisautta
 

"Rääväsuita ei haluta Suomeen"

Eppu Normaali teki otsikon nimisen kappaleen 80-luvun alussa ja siinä todettiin "kaikki pikku r***karit huutaa lokeroistaan, jos et ole puolellamme olet meitä vastaan".

Miten tämä nyt sitten liittyy mihinkään? Mielestäni Turku Trojansin nettisivuilla oli osuvasti kirjoitettu Turun Porvoon matkasta seuraavaa "Runsaan ja rääväsuisen kotiyleisön harmiksi" ja "Koko illan porvoolaisyleisön hampaissa ollut Pekka Piminäinen laittoi ivaajille jauhot suuhun". Kotiyleisön runsaudesta ei voi puhua, koska olisi sitä yleisöä enemmänkin mahtunut, mutta tuo rääväsuu-juttu onkin kaikessa hauskuudessaan totta. Porvoossa rupesi yleisökin heräilemään alkukauden kooman jälkeen ja varsinkin tuossa Turku ottelussa rupesi olemaan katsomossa jo pientä tunnelmaa.

Miksi Porvoossa sitten ollaan "rääväsuita"? Kysehän on kuitenkin urheilusta ja yleisö on osa sitä, Porvoossa perinteisesti yleisö on ollut psyykkaamassa vastustajaa (ja joskus tässä onnistunutkin), mutta pääasia onkin oman joukkueen kannustaminen. Itseäni oikeastaan ihmetyttää miten monilla jefupaikkakunnilla peliin suhtaudutaan niin kylmästi? Tulee mieleeni ajat kun soittelin aktiivisesti keikkailleessa bändissä ja musiikkipiireissä oli ns. Tavastia-muusikot (nämä henkilöt lähinnä haaveilivat pääsevänsä Tavastialle soittamaan, joten nimi tulikin legendaarisen Tavastian mukaan näille wannabe-rokkareille). Nämä muusikot olivat niitä jotka keikkaa katsoessa, seisoivat kädet ristissä rinnan päällä miksauspöydän vieressä (koska siinä on parhaat soundit!) pienessä haara-asennossa ja eivät niinkään tulleet diggailemaan menoa, vaan lähinnä etsivät biiseistä ja/tai soittajien tekniikoista virheitä ja ruotivat vain niitä keskenään. Musiikkihan olikin sitten täysin sivuseikka. Samaa on aistittavissa joissakin katsomoissa. Pitäisikö nämä katsojat nimetä ns. Velo-katsojiksi (Velodromi on hyvä pelipaikka, enkä tässä osoittele ketään katsojaa tai joukkuetta, mutta sopii "jefun pyhättönä" antamaan nimensä tälle porukalle). Nämä katsojat ovat niitä jotka eivät nauti niinkään hienosta pelistä, vaan kädet puuskassa arvostelevat pelaajien henkilökohtaisia taitoja, valmentajien pelivalintoja, valittelevat "kun ennen oli kaikki paremmin ja pelaajatkin oli urheilijoita ja makkarakin oli kuumempaa ja mitä toi vierasjoukkueenkin fani tuolta huutelee, olis vaan hiljaa..." jne.

Nauttikaa kesästä ja hienosta pelistä ja antakaa sen viedä mukananne, tämä on se mitä Porvoossa on aina tehty. Ei Pekkakaan mikä henkipatto Porvoossa ole, mutta tullessaan Porvooseen joutuu ottamaan vastaan rankkaakin kieltä, mutta that's it. Se on osa Porvoossa käyntiä ja turha semmoisesta on hernettä nenäänsä ottaa. Asetelma ei tosiaankaan ole "jos et ole puolellamme olet meitä vastaan", vaan pikemminkin "jos pelaat meitä vastaan, joudut pelaamaan joukkuetta ja yleisöä vastaan", kun peli taukoaa kaikki normalisoituu, eihän tässä nyt sentään mitään vihamiehiä olla keskenämme. Peli on peliä ja elämä on elämää.

Katsomovalmentaja toivottakin hyvää loppukautta kaikille teille jenkkifutisfaneille! Kaikille Velo-katsojille toivotan pikaista paranemista.

J.Niskanen 19.7.2004

Kauden alku

Vaahteraliiga kausi on taas alkanut ja avaus on mennyt suunnilleen odotusten mukaan. Vahvat ennakkosuosikki joukkueet ovat pitäneet pintansa ja näyttäneet missä kaappi seisoo ja haastajat ovat vielä olleet haastajia. Tosin tänä vuonna aloitus oli täpärämpi kuin aikoihin, Butchers piinasi Roostersia aivan viime sekunneille asti ja Crocodileskaan ei päästänyt Turkua helpolla. Se mitä tämä tarkoittaa loppukautta ajatellen onkin jo aivan toinen juttu, mutta tässä vaiheessa kautta se avaa sentään pienen spekulaation paikan. Kuitenkin on odotettavissa ja niin kuin tuloksistakin on huomattu, että Vaahteraliigassa on tänäkin vuonna kahden kerroksen väkeä. Ykköskerroksen kansoittavat Butchers, Roosters, Crocodiles ja Trojans ja alemman kerroksen Bears, Rajaritarit, Wolverines sekä Jaguaarit.

Se miksi näin käy lähes poikkeuksetta vuodesta vuoteen voitaneen ulottaa junioreihin, harjoitteluun ja perinteisiin. Kun olen seurannut Porvoolaista jenkkifutista vuosien saatossa on silmiin pistävää ollut materiaalin kapeus. Aina ollaan pelattu "niillä miehillä jotka käytössä ovat", mutta kuitenkin materiaali on ollut aina Vaahteraliiga tasoa. Kun Porvoo teki ranskalaisen visiitin I-divisioonaan välivuotensa jälkeen, oli tulos murskaava ja Porvoo nousi nopeasti takaisin Vaahteraliigaan. Junioririnki on ollut vuodesta toiseen vaihteleva, mutta pelaamisen ja pärjäämisen kulttuuri on ollut kova. Tyypillistä Porvoon junioreiden pelaamisessa ja harjoittelussa on esim. A-junioreiden sarjassa ollut kovuus ja peräänantamattomuus. Kun alkukaudesta tuli kylmää kyytiä nuorelle joukkueelle, niin loppukautta kohden peli nousi aivan uudelle tasolle. Vähiten tähän ei ole vaikuttaneet kokeneet valmentajat kuten Timo Leskinen ja Marko Luoma, joiden opastuksella pojat ovat saaneet haasteen "voita oma miehesi ja joukkueesi voittaa". Nämä vanhat sotaratsut, hyvä valmennus sekä seuran kova perinne on luonut taas uuden sukupolven pelaajia jotka eivät kontaktia pelkää. Porvoo ei ole ollut koskaan tunnettu ns. "pehmeistä käsistä", mutta kovasta taistelutahdosta ja kontaktista perinteisesti pitävät Porvoolaiset nuoret ovat kuin kotonaan tässä lajissa.

Odotettavissa on hyviä vuosia myös tulevaisuudessa.

J.Niskanen 12.6.2004

Ameriikan avut

Kauden 2004 Amerikan avut ovat nyt tiedossa ja vain aika näyttää mikä heidän vaikutuksensa joukkueeseen tulee olemaan. Parhaimmillaanhan nämä vahvistukset saattavat tuoda juuri sen tarvittavan edun voiton ja häviön välillä. Huonoimmassa tapauksessa Amerikan poika saattaa mennä rikki ja ei pysty pelaamaan, tai "kulttuurierot" ajavat hänet kotiin.
Vahvistukset ovat aina valmentajan valintoja niille pelipaikoille, joihin hän haluaa lisätaitoa. Nämä valinnat eivät aina aukea jefun seuraajalle tai edes joukkueen pelaajille, mutta aina niissä on vahva näkemys takana. Pelaajia Amerikassa on pilvin pimein, mutta se että tänne saadaan juuri sellaisia pelimiehiä kuin halutaan onkin jo toinen tarina.
Porvoolla kävi viime vuonna onni ja epäonni. Justin Sloan loukkaantui jo kauden alussa ja lähti kesken kauden kotiin. Josh Schleusner pelasi hyvän kauden ja toi sen viimeisen pronssin ratkaisseen TD:n. Lisäksi Porvoota kutsuttiin loppupeleihin vahvistamaan "vanha sotaratsu" Michael Holaren, joka täytti paikkansa kaikin puolin. Uskoisin että nämä kaksi jälkimmäistä ovat vahvoilla sivuilla juuri avatussa "Kaikkien aikojen jenkkivahvistus"-äänestyksessä ja se näille sympaattisille pelimiehille suotakoon.
Katsomovalmentaja laittaa nyt lusikkansa soppaan ja antaa hieman ajattelun aihetta porvoonbutchers.com:n kävijöille. Valintani perustuu täysin pelillisiin- ja "näkyvän vaikutuksen"-seikkoihin. Se mikä näiden pelaajien vaikutus on ollut joukkueen sisällä ei liity tähän luonnehdintaan.

Daniel "Choochoo" Redmont: Pelaaja jonka vaikutusta Butchersiin voitaneen verrata Carl Brewerin vaikutusta HIFK:iin. Tämä mies oli ensimmäinen Amerikan apu jonka olen Porvoossa nähnyt ja vauhti sekä kovuus olivat aivan toista luokkaa kuin Suomi-pojilla.

Cedric Hosea: Pelaaja jonka viihdyttävyysarvo oli täydet 100%. Kun tällä miehellä oli pallo kädessa, ei koskaan voinut olla varma minne asti mennään. Ääretön uhka puolustukselle ja jos noihin aikoihin Porvoolla olisi ollut pientäkin heittouhkaa, niin tiedä minne asti sitä olisi menty.  

13.3.2004 J.Niskanen

Superbowl+muuta jupinaa

Superbowl olikin tänä vuonna varsinainen trilleri, varsinkin jos verrataan Superbowleja noin keskimäärin. Patriots ratkaisi pelin potkumaalilla vain muutamaa sekuntia ennen kuin ottelu loppui, ja vei toisen mestaruuden kolmeen vuoteen. Mielestäni Panthersin ei kuitenkaan tarvitse ollenkaan hävetä esitystään ja varsinkin pelinrakentaja Delhommesta on ehdottomasti pelimieheksi.

Jonkun verran on tullut kommentteja siitä onko mukana "ne kaksi parasta joukkuetta tämän vuoden sarjasta Superbowlissa"? MITEN NIIN? Millähän tavalla ne joukkueet pitäisi näiden epäilijöiden mukaan Superbowliin valita? Jos ei nykyinen sarjajärjestelmä playoffseineen ja wild cardeineen riitä niin mitä sitten? Pitäisikö lopuksi järjestää vielä puhelinäänestys, että jokainen joka "ansaitsee" päästä Superbowliin sinne pääsisi?

Kaikenlainen spekulointi liittyy kiinteänä osana kaikkeen urheiluun. Varsinkin pallopeleissä sattuman osuus lopputuloksissa on vääjäämätön. Miten olisi käynyt jos se viimeinen kickoff Panthersilta olisi mennyt sinne minne se tarkoitettiin? Mitä jos se viimeinen hyökkäysdraivi olisi pysäytetty ennen kuin ollaan potkumaalietäisyydellä? Mitä jos se Panthersin TD-draivi olisi kestänyt 30 sekuntia pidempään? Mitä jos Vinatieri olisi epäonnistunut taas?  jne. jne.

Urheilun parasta antia on nimenomaan kaikki nämä epävarmuus tekijät. Miksi seurata ottelua jossa kaikki asiat menevät kuin koneella kirjoitettuna? Esimerkiksi Vaahteraliigassa on näköjään ymmärretty tämä jännitystekijöiden maksimointi kun viimeksi pronssiottelu päätettiin ratkaista aivan viimeisillä sekunneilla. Loppupäätelmänä voisikin mustakultaisin lasein sanoa: "Mitä pienet edellä, sitä suuret perässä!"

...ja ei muuta kuin kieli poskelle ja menoksi :-p

6.2.2004 J.Niskanen

Offseason

Offseason tälläisen "tavallisen" jenkkifutiskatsojan näkökulmasta on pirullista aikaa. On vaikeaa valita siitä TV.stä, radiosta ja lehdistä tulevasta informaation määrästä sitä mieluisinta. Kädet jo suorastaan hikoavat kun jo ennen vuoden vaihdetta alkaa pelaajien siirtoruletti ja uusia pelaajasopimuksia hiotaan kabineteissa. Saako meidän joukkue ne haluamamme vahvistukset vai ehtiikö joku muu väliin? Sekin hiertää, kerkeääkö varaamaan katsomosta kausilipun lempipaikaltaan ja jos kerkeää, niin millä hinnalla?

Kuulostaako tutulta?

Ei minustakaan. Vaahteraliigan ainoa jännitysmomentti tuntuu vuodesta vuoteen olevan se, saadaanko siihen edes muutamaa pelillisesti ja taloudellisesti pystyssä pysyvää joukkuetta ja mediankin puolella on syvää hiljaisuutta (jos ei MTV 3 Superbowl lähetystä tai satelliittikanavien tarjontaa oteta huomioon, jotka nyt jotenkin sivuavat lajia) jopa kauden aikana.

Päätä ei kuitenkaan kannata pistää pensaaseen ja odottaa, vaan kehittää lajia seuran sisällä aktiivisesti. Pelillisesti mennyt kausi oli hieman kaksijakoinen. Toisaalta joidenkin joukkueiden välillä näytti olevan suhteettoman suuret tasoerot, mutta toisaalta kauden päätös Vaahteramalja- ja pronssipeli tarjosivat lajia seuraaville erittäin hyvää viihdettä. Katsomossa syötiin pronssiottelun aikana kynnet ranteita myöten ja kun Josh meidät sitten piinasta päästi, niin ei ollut paatuneimmallakaan Butchers fanilla kyynel kaukana.

Butchers osoitti kuuluvansa Vaahteraliigan kärkikastiin, mutta mitä nyt? Onko aika jäädä laakereilleen lepäämään? (ai miten niin retorinen kysymys?) Offseasonhan on sitä aikaa kun joukkueet pyrkivät luomaan sitä pelillistä ja taloudellista pohjaa tulevaa kautta varten. Se miten Butchers ensi kaudella pärjää riippuu pitkälti siitä miten tämä talvi ja ensi kevät tehdään työtä.

Uusi tärkeä asia on mielestäni juniorijoukkueiden perustaminen/ylläpitäminen ja uusien junioreiden värvääminen. Miksi asiasta aina jaksan paasata? Syy on hyvin yksinkertainen jos ajatellaan asiaa hieman matemaattisesti.

Kaava:
1 juniori=2 x vanhemmat + kavereita X kappaletta + täti/setä/eno/veli/sisko = n. 2-10 henkilöä jotka ainakin tulevat kuulemaan mitä on amerikkalainen jalkapallo

15 juniorin joukkue = 30-150 henkilöä jotka saattavat alkaa toimia lajin parissa sponsorina, jojona, katsojana, fanina jne.

Paasaanko turhaan? Hyvää talvea kaikille!

31.10.2003 J.Niskanen