BUTCHERS UUTISET

KESÄ JOKA EI LOPPUNUT KOSKAAN ELI LEGENDA KARIN KENTÄSTÄ

Muistatteko kun lapsena tuntui, ettei kesä lopu koskaan? Aurinko paistoi, käytiin kavereiden kanssa uimassa ja fillaroimassa. Kesällä ei tullut juurikaan telkkariohjelmia (tai siltä se ainakin tuntui) joita katsoa, joten aikaa oli todella paljon kaikkeen muuhun. Tuntuu kuin lapsuuden kesien aikaan aurinkokin paistoi jatkuvasti, tai jos satoi, ne olivat vain lämpimiä kuuroja. Matka mummolaan ja setien/tätien ihmettelyä "kuinka oletkaan taas kasvanut vuoden aikana".

Kesällä myös pelattiin paljon kavereiden kanssa kaikenlaisia pallopelejä. Pikkupojilla tuntuu olevan pohjaton kilpailuvietti ja voimia koetellaan kaikin mahdollisin keinoin. Kevätkummussa oli 90-luvun puolivälissä varsinainen lippupallo naapurusto. Kyseessä on nykyisiä edustusjoukkueen pelaajia, joiden pelaajakorteissa ja jutuissa kummittelee mm. käsite Karin kentän mestaruus. Mikä ihmeen Karin kenttä? Haastattelin muutamaa asianosaista ja kysytään mistä on kyse.

 
Tulevaisuuden jenkkifutareita? Toki!

Vastaajina Mikko Piminäinen, Jari ”Häiskä” Savela, Mika ”coach Mike” Laurila ja Henry ”Henkka” Forsberg

Mikä on Karin kenttä?

Mikko: Karin kenttä on keväri 1 ja keväri 2 erottava leikkipuisto (huom. KEVÄRI), eli jää hansatien ja joukahaisentien väliin ainakin melkein. Nimi tulee siitä, koska Kari Lyhty asui kentän vieressä joukahaisentiellä (itse kyllä asuin hansatiellä, joten pientä väittelyä nimestä joskus on käyty)

Häiskä: Karin kenttä on kevÄtkummussa sijaitseva hiekka- ja ruohokenttä, joka

sijaitsee Lyhdyn veljesten nuoruuden asuinpaikan vieressä. Siellä vietettiin

kaikki päivät kesäisin, kun ei kesätöitäkään vielä siinä iässä paiskittu. Ei

kelläkään ollu kännyköitä, joten aamulla vaan mentiin kentälle ja aina

siellä joku oli. Me ei kyllä ensimmäisiä butcherslaisia oltu, jotka siellä

pelasi. Kuulin jo ennen oman "uran" aloittamista legendaa siitä, kuinka eräs

tämän hetken laitahyökkääjä ja pari muuta jo lopettanutta pelaaja kävi

siellä joka aamu 5 aikaan heittelemässä. Hiekkakentän puolella vedettiin

kuvioita ja nuurtsilla pelattiin.

Mika: Karin kenttä on KevAri (ei siis KevÄri..) ykkösen ja kakkosen väliin jäävä päiväkodin alapuolella oleva hiekkakenttä. Tosin myöhemmin kentäksi muodostui heikkakentän laidalla oleva kapea nurtsisuikale, jossa oli/on lisämausteena vaahteroita ja valopylväitä.

Nimi Karin kenttä tuli siitä, että Kari "Carlos Fire" Lyhty asui ennen Joukahaisentien korttelissa (eli ihan kentän vieressä); nimitys on siis varsin looginen.

 
Pojat orrella. Tunnistatko?

Mikä oli Karin kentän mestaruus?

Mikko: Leikkipuiston hiekkakentän ja kävelytie väliin jäi nurmikkokaistale noin 30metriä pitkä ja max 5metriä leveä, jossa oli muutama puu ja katuvalo ja puutolppa. Muistaakseni katuvalo toisella puolella oli maalialueen raja ja päinvastoin puutolppa toisella puolella ja jotenki puut jakoi kentän uusiin yrityksiin. Tällä omituisella kentällä pelattiin yleensä 2 vastaan 2 pelejä, välillä peli loppui kosketuksesta ja välillä vasta maassa. Karin kentän mestaruuden lisäksi pelattiin keväri vastaan vekkari ja usein oli kamppulakin edustettuna (kurvinen ja mikkonen)

Häiskä: Mestaruus tais ratketa aina sillä, että kuka voitti sinä päivänä. Käytiin

Mikan kanssa salaa harjottelemassa, ja siksi voitettiin aina. Peli tapahtu

aina nurtsilla, mikä tais olla 4m x 30m kokonen läntti ja sillä alueella oli

vielä kaksi lyhtypylvästä ja viisi puuta. Muutaman kerran joku otti

osumaa...

Mika: Jokaisen kerran, kun kentälle kokoonnuttiin oli mestaruus jaossa. Ja on tietysti myös edelleen. Toistaiseksi viimeinen mestaruus on perimätiedon mukaan jäänyt itseni ja Härveli-Häiskän haltuun ja olemmekin siitä varsin äänekkäästi rummuttaneet. Kukaan ei muuten koskaan huomannut, että me oltiin aina Häiskän kanssa samassa joukkueessa ja käytiin myös salaa Karin kentällä harjoittelemassa. Tällöin saivat alkunsa mm. sellaiset puolustusryhmitykset kuten lohkoperunat ja kerroshampurilainen sekä cover Kivi ja cover Käpy.

 
Lippupalloilijoista kasvoi jenkkifutareita. Tässä A-juniorien riemua.
 

Miksi se on vieläkin niin tärkeä/muistuu mieleen näinkin monen vuoden jälkeen?

Mikko: Sitä on vaikea selittää.

Häiskä: Siellähän periaatteessa kaikki alko ja siellä tuli vietettyä ehkä liian

paljon aikaa. Moni kaverisuhde syventyi siellä ja vieläkin joutuu kattomaan

niitä samoja naamoja. Miks mä ikinä menin sinne...

Mika: Ehkä suurin syy on se, että se oli meidän ajan fyysinen chatforum. Eli sinne kokoonnuttiin keskustelemaan asioista, jotka kaikkia kiinnostivat. Yleensä aihe oli varsin Butchers -pitoinen mutta jos Mikko P. oli mukana niin silloin yleensä puhuttiin tytöistä.

Karin kenttä oli yhteen aikaan paikka josta löytyi aina seuraa, kun sinne meni. Ja tarvittaessa sinne soitettiin lisää porukkaa. Tai oikeastaan käytiin hakemassa - eihän siihen aikaan mitään kännyköitä ollut.

 
Pojat orrella jälleen. Löytyykö yhdennäköisyyttä?

Miten teidän jengi löysi toisensa?

Mikko: Pelattiin samassa joukueessa, ja käytiin samaa koulua ja tunnettiin entuudestaan

Häiskä: En tuntenut kuin Mikon ja kaikki muut tais tulla jefun kautta tutuksi.

Sitten ku asuttiin lähekkäin ja Karin kenttä oli kaikkien lähellä, ni sinne

päädyttiin pelaamaan nuoruuden innolla.

Mika: Ensimmäiset porvoolaiset lippupallotreenit järjestettiin Näsin koulussa syksyllä -92. Sieltä porukka alkoi pikkuhiljaa löytämään toisensa. (Häiskällä oli muuten ekoissa reeneissä päällään T-paita, jossa luki: "Ravistettava ennen käyttöä") Mukana oli tuolloin myös Lyhdyn veljekset, Mikko sekä Koistinen, jolla on oma roolinsa Team Tiimakäden synnyssä mutta se on toinen juttu.. Valmentajina ekana syksynä olivat Pekka Piminäinen ja Kari Leivoja.

Minkälaista lippupallotoiminta Porvoossa oli tuolloin?

Mikko: Taisi olla C junnut ja D junnut ja naisten joukkue

Häiskä: Oli kaksi junnujoukkuetta ja me oltiin nuoremmis, silloin ku alotettiin.

Ensimmäisissä porvoon lippupallotreeneissä oli yli 80 henkilöä ja Piminäisen

Pekka tais olla toinen valmentaja siellä.

Mika: Osittain vastasin jo edellisessä kysymyksessä. Lippupallo oli Porvoossa suosittua - olihan edellisenä kesänä kentillä nähty Cedric Hosea ja Butchers oli yltänyt lähes mitaleille. Ekoihin treeneihin tullut määrä (muinaisen lehtijutun mukaan n. 80 innokasta) yllätti Butchersin organisaation ja koska edarista eläköityneitä pelaajia oli silloin vielä vähän ei vetäjiä oikein tarpeeksi löytynyt. Leivoja ja Piminäinenkin panostivat tuolloin(kin) täysillä omiin pelaajauriinsa. Lopulta Juha "Julli" Salonen otti ohjat käsiinsä ja kun avuksi tuli vielä Janne Ekman, oli valmennustiimi kasassa. Kesällä 1993 Butchers osallistui C- ja D-junioreiden sarjaan. Myös tyttöjen joukkue oli mutta se ei osallistunut sarjaan.

Pelimiehiksi kasvetaan. Simo Mahkonen, Henry Forsberg, Mika Laurila
Kari Lyhty ja Jari Savela.

Minkälaisia muistoja lippupallon pelaamisesta tuolloin?

Mikko: Muistan, että Häiskän kanssa meillä oli joku kesä lippupalloaikana tapana joka päivä säästä riippumatta karin kentällä juosta heittopuu läpi, ja jokainen kuvio piti onnistua ja saada pallo kiinni kaks kertaa peräkkäin, ennen ei kotiin lähetty. Huonona päivänä siellä saattoi mennä pitkään.

Häiskä: Jos verrataan meiän nykyiseen pelaamiseen, niin kaikilla taitaa olla samat

pelipaikat vieläkin ja jos ollaan häviöllä, ni heitetään Kurviselle. Eli ei

oo mikään muuttunu...

Karin kenttä sijaitsee kevÄrissä.

Mika: Muistojahan on vaikka kuinka paljon - pääosin positiivisia. Ensimmäisenä tulee mieleen lippupalloturnaukset, jotka olivat massiivisia tapahtumia, joukkueita oli kymmenittäin ja esim. TAFTilla oli D-junnujen sarjassa viisi joukkuetta.

Parasta oli ehdottomasti harjoitteleminen porukassa. Koko ajan opittiin uutta. Kiitos tästä Jullille ja Jannelle. Tack!

Ikävin muisto on ehdottomasti pronssiottelun häviäminen Seinäjoella -95 (terveisiä vaan TAFT Mafian valmentajalle Ville Korhoselle) Masters -turnaus pelattiin raviradalla ja edelleen, kun Urheiluruudun V5 -koosteessa näytetään juttuja Seinäjoelta, muistuu mieleeni, kuinka tuon tappion jälkeen juoksin ****tuspäissäni ympäri ravirataa ja muut odottelivat bussissa. Se oli enemmän kuin peliä (se oli sotaa)

Myös yksi elämää suurempi muisto tulee samaiselta vuodelta. Pelattiin Pallokentällä TAFT Itää vastaa. Tuolla kaudella sallittua myös kenttäpotkumaalien tekeminen. Kentällä sai potkutilanteessa olla vain snäppäri, holderi ja potkaisija. Me yritettiin kenttäpotkumaalia - snäppärinä Jarkko Koistinen, holderina mie ja potkaisijana Sami Mikkonen. Kaikki odottivat jännityksellä miten käy. Snäppi lähti ja tuli hyvin käsiini. Asettelin sen maahan. Koistinen jäi katsomaan jalkojensa välistä miten potku lähtee. Ja voimallahan se Mikkosen jalasta lähti. Ja mäjähti suoraan Koistista ahteriin. Aluksi kuului jumalaton pamaus ja sen jälkeen yleisön huikeat suosionsoitukset. Tästä osumasta ei pisteitä jaettu ja Koistinen lähti pakaroitaan pidellen kohti sivurajaa ja totesi tyynesti: "puolustus kentälle.".

 
Karin kenttä keväällä 2005

Henkan muistelmat:

Karin kenttä oli treenimesta nuorille pojankolleille jotka oli juuri löytänyt lippupallon... Jos omia treenejä oli 2-3 x viikossa niin ei se tahtonut riittää. Jefun nälkä oli kova ja Karin kentällä tahkottiin nälkä pois...

Vapaa-aikana 5-6 jätkän porukka kokoontui heittelee jefua. Karin kenttä oli keskeinen paikka kaikille... Mieleen muistuukin aika jolloin minä ja Mika tultiin vekkarin suunnalta (vekcjärven) Häiskä ja Mikko (Piminäinen) kevari 1:stä ja Kari ihan kentän vierestä Joukahaisentieltä... Kaikki pyörillä tottakai! No joo Kari ja Mikko ei välttämättä ihan aina tullu tsygällä. Asuivat kuitenkin lähimmillä kortteleilla... (Joukahaisentie Hansatie)

Puhelin soi iltapäivällä/illalla ja 5-15 min. päästä pallo lensi jo ilmassa... Peliä pelattiin yleensä 5 ukolla, 3 vs 2 jolloin hyökkäyksessä oli 3 ja puolustuksessa 2, QB ei saannu scrämblää (juosta ite). Mut jos ei saatu 5 ukkoo niin piti soveltaa... 3 oli kuitenki minimi, vaikka voi olla että joskus treenattiin ihan kahestaan. Mikko oli yks vähän laiskempi lähtemään mut kyllä sekin lähti ku Häiskä vähän potki...

Joukkueita vaihdeltiin ja myös pelipaikkoja. Kaikki sai pelata kaikkia paikkoja. Joskus käytiin kiertueella muillakin kentillä mm. Huuvarin turnaus jossa ratkottiin titteli "Huuvarin Kentän Käsi". 1 QB 1 WR ja 1 CB ja aina juostiin pystyyn... Titteli on ollu mun hallussa jo kohta kymmenen vuotta (ei olla ikinä uusittu Huuvarin turnausta joten titteli pysyy mun nimissä ja Simoo sylettää)

Ja miks mentiin huuvariin? Simo varmaan joskus kävi vierailevana tähtenä Karin kentällä. Olihan niitä vieraita muitakin mm. Piminäisen Pekka, Kurvinen, Mikkonen? ja pari muuta jo jefun lopettaneita...

Kenttää ei kuitenkaan unohdettu edes talvella. Talvella palloiltiin Karin kentän vieressä jäällä, koska Karin kenttä oli lumen peitossa.

Kenttä siis on oikeasti tila joka jakaa hiekkakentän ja hiekkatien. Kenttä itsessään on tietty nurtsia jotta siinä pysty dyykaa... Paitsi Mikko ei osanu dyykaa vaikka me kuinka yritettiin opettaa, se pyllähti joka kerta (vaikka sanottiin että pitää olla vihanen/agressiivinen ja murista, ei auttanu ei).

Kenttää ei unohdettu silloinkaan kun jefu alko ehei! Silloin se hauskuus vasta alkoi! Niin lippis aikoina kuin jefu aikoina sää ei vaikuttanu siihen että pelattiinko peli loppuun vai ei. Sateella se taistelu ja voiton nälkä vasta heräsikin. Kerran oltiin Karin luona yötä ja sitte yöllä saatin hyvä idea: puettiin kamat päälle ja mentiin kentälle taklailemaan/palloilemaan. Jonkin aikaa hääräiltiin ja noin 3 aikaan Mika nukahti nojatessaan puuhun... Mut se asento oli niin epäinhimillinen et kikateltiin Kaken kanssa tovi... Siitä reissusta tulikin mieleen että oli meillä joskus jotain muutakin fiksuu tekemistä siinä sivussa. mm. korttelifudis on yks niistä. Kierrettiin Joukahaisen ja Ilmarisen korttelit potkimalla palloa. Juju oli siinä että piti potkia ajoteitä pitkin mahdollisimman vähällä potkuilla.

Kai tuo Kenttä otti ja kuoli niihin aikoihin kun tytöt tuli kuvioihin tai ehkä silloin kun jonkunlainen nuoruus kuihtui pois tiedä häntä... ite voisin vieläkin mennä heittelee ja kyllähän sitä joskus aina tuleeki pelattuu tätä uutta 5on5:a

Niin siis lippis silloin. Turnaus tyyppisiä päiviä eripuolilla suomea. Hyviä muistoja reissuilta jolloin bussimatkoilla tehtiin muutakin kun ryypättiin ja valmentajat itki ja ottivat lopputilejä.... voi niitä aikoja! Pelattiin myös nais joukkueita vastaan. Alussa saatiin turpaan lähes kaikilta mutta loppuvaiheessa voittojakin tuli. Fiilis oli aina hyvä ja kun pelaajia oli niukasti niin kaikki saivat pelata paljon, kerran voitettiin Turku 1 ukon vajaalla, se jos mikä tuntu voitolta. Joukkue oli yhtenäinen ei ollu hyökkäystä ja puolustusta oli vaan Butchers...

…jos olet lapsi ja luet tätä juttua, niin muista nauttia kesästä täysin rinnoin!

J.Niskanen 18.7.2005