KOULUTURNAUS 2007
Porvoon Butchersin perinteikäs
kouluturnaus pelattiin tiistaina 22.5. jo neljättä kertaa.
Kouluturnaus on ollut nousevassa suosiossa ja tämä vuosi ei tehnyt
poikkeusta. Osallistujia peräti 8 eri koulusta, 8 joukkuetta ja 75 pelaajaa on
enemmän kuin villeimmissä kuvitelmissakaan olisi osannut odottaa.
Mutta kun turnaus ilta koitti soljui Kokonniemen tekonurmelle yhä
useampi koululainen tutustumaan hienoon lajiin.
Tämä turnaus osoitti, että
koululaiset ovat kiinnostuneita tutustumaan jenkkifutiksen
saloihin ja vaikka oma peliura ei kestäisi kuin tämän yhden
turnauksen ajan, on varmasti mukava koulussa vaihtaa luokka- tai
koulukaverin kanssa muistoja "kuka blokkasi ja ketä". Pelaajia oli
myös kouluista, jotka eivät saaneet omaa joukkuetta kasaan, mutta
nopeasti nämäkin pelimiehet "draftattiin" toisiin joukkueisiin ja
jokainen halukas sai pukea haarniskat päälle.
Tämän vuoden kouluturnaukseen
osallistui Sarja A:han kaksi joukkuetta: Linnakosken lukio sekä
Askolan lukio feat. Elämän koulu
Sarjaan B osallistui 6 joukkuetta,
joista peräti 4 oli Linnajoen koulusta. Lisäksi mukana oli Askolan
koulu sekä Strömborgska skolan.
Joukkueiden kokemustasot olivat
hieman erilaisia. Osassa joukkueita oli jo pitkään pelanneita
Butchers "jyriä" ja toiset joukkueet oli koottu puhtaasti
amatööreistä. Sarja A:ssa Linnankosken lukio oli ottanut etumatkaa
harjoittelemalla talven ajan lukion urheiluhallissa Butchersin
lainaamilla varusteilla. Toisaalta vastaiskuna Askolan lukio
ovelasti draftasi muutaman kokeneen pelimiehen riveihinsä mm.
Porvoon ammattikoulusta, ÖNY:stä ja taisipa mukana olla
lahtelaiseksi muuttunut entinen Pernajan kansalainen.
Sarjassa B oli myös ovelaa kutinaa.
Mukana oli varsin kirjava joukko pelureita ja Linnajoen koulusta
oli mukana monenlaista pelimiestä erilaisilla taustoilla. Viime
vuonna kakkoseksi jäänyt Linnajoki 2 (Linnajoelta vuonna 2006
turnaukseen osallistui kaksi joukkuetta ja tällöin ysit vetivät
pidemmän korren Linnajoki 1 nimellä) oli päättänyt parantaa
sijoitustaan ja se tarkoittaisi vain ja ainoastaan voittoa.
Kapulana rattaissa kuitenkin pyrkivät olemaan jo EFL debyyttinsä
tehneen Peter Högströmin johdattama Ströhö, sekä Askolasta
ponnistanut vaikuttavan kokoisella rosterilla varustettu liittymä.
Pelit olivatkin tasaisia ja hyviä
niin joukkue, kuin henkilökohtaisia suorituksia nähtiin runsaasti.
Sarja A:n finaali pelattiin siis suoraan Linnankosken lukion ja
Askolan lukion keräämän "elämän koulu" yhteisjoukkueen välillä.
Fyysisesti vahva Linnankoski hallitsikin peliä ja varsinkin sen
puolustus teki Askolan hyökkäyksistä vaikeaa. Linnankoski onnistui
kaksi kertaa TD:ssä ja lisäpisteissä ja vei pelin 14-0.
Sarja B:ssä molemmat finaaliin
yltäneet joukkueet veivät lohkonsa puhtaalla pelillä. Linnajoen 2
ja 4 joukkueet ottivatkin yhteen varsin tunnerikkaassa pelissä.
Linnajoki 2 joukkue pystyi viemään peliä fyysisesti, mutta
Linnajoki 4 joukkue vastasi hieman paremmalla pelitaidolla.
Linnajoki 2 teki kaksi TD:tä eteen ja onnistui yhdessä
lisäpisteessä. Linnajoki 4 pystyi vielä laittamaan kirivaihteen
päälle ja kaventamaan, mutta aika teki rajusti töitä Linnajoki 2
puolesta. Lopputuloksella 13-7 Linnajoki 2 voittoon.
Tulokset:
Sarja A
Linnakosken lukio - Askolan lukio feat. Elämän koulu 14-0
Sarja B
Lohko 1
Ströhö - Linnajoki 2 0-14
Linnajoki 3 - Ströhö 0-13
Linnajoki 2 - Linnajoki 3 23-0
Linnajoki 2 loppuotteluun
Lohko 2
Askola - Linnajoki 1 12-0
Linnajoki 1 - Linnajoki 4 0-23
Linnajoki 4 - Askola 20-0
Linnajoki 4 loppuotteluun
Loppuottelu
Linnajoki 2 - Linnajoki 4 13-7
KUVIA TURNAUKSESTA LÖYDÄT
KLIKKAAMALLA TÄSTÄ

Sarja A voittaja Linnankosken lukio: Topi
Houni, Jarkko Tuoresmäki, Jonas Hirvonen,
Matti Kemppi, Anssi Kantonen, Tuomo Kiiskinen, Juri Olkkonen, Iiro
Vaniala

Sarja B voittaja Linnajoki 2: Niko Pennanen, Cristian Koskela,
Joni Muttilainen
Markus Varkki, Santeri Seppälä, Juuso Altovirta, Teemu
Hartikainen, Ale Truphonen

Sarja A Askolan lukio feat. Elämän koulu: Johannes Turunen, Arttu
Tennberg, Ben Mårtens
Thomas Ignatius, Vesa Aaltonen, Oskari Koskela, Juhana Vallas,
Joonas Ikonen
Jerry Juvakka, Juho Juvakka

Sarja B Askolan koulu: Riku Neuvonen, Jouni Kyllönen, Tuukka
Virolainen, Miki Kuusisto,
Otso Rautio, Lauri Kallio, Antti Hienonen, Teemu Partonen, Pasi
Hannula,
Viljam Ahola, Visa Kansikas, Jaakko Leino, Kalle Ahola

Sarja B Linnajoki 1: Matias Vähäkangas, Jouni
Pajumäki, Joona Pulkkinen,
Tuomas Sihvonen, Marco Kuutschin, Lauri Alanne, Henri Huttunen

Sarja B Linnajoki 3: Eemil Oikari, Miika Kuismin,
Nando Algren, Tony Siven,
Paul von Etter, Juho Ritalahti, Markus Hänninen

Sarja B kakkonen Linnajoki 4: Mikko Seppänen, Toni
Nyström, Deina Imjack, Nico Pelosi,
Tomi Hagman, Jerker Nordström, Haris Bnzdalek, Micky Kyei, Niko
Roiko,
Juho-Pekka Pihlapuro, Phung Ngugen

Sarja B Strömborgska skolan: Peter Högström, Jesper
Lindblad, Sami Moilanen,
Robin Grönroos, Marko Nivakoski, Fredrik Gustafsson, Rasmus
Holmström,
Oskar Blomqvist, Alexander Lång, Ronny Högström, Niklas Vilen
J.Niskanen 24.5.2007