Monien
huulilla on kysymys, ”miksi viime vuonna Roosters”?
Lähdin viime vuonna Roostersiin
pelaamaan koska tuntui siltä että oli pakko saada vaihtelua ja uutta
valmennusta, olin kuitenkin pelannut koko "urani" porvoossa. 2004
kausi oli vaikea (oma loukkaantuminen, Karin eroaminen ja siitä
johtuva sekoilu) edesauttoivat valinnassa. Harkitsin myös
"välivuoden" pitämistä, mutta ajattelin että en rupea siihen
hommaan..
Mikä toi sinut takaisin kotikaupungin joukkueeseen?
Minut takaisin toi parikin syytä.
Ensiksi Tuomas Heikkisen lopettaminen Roostersin valmennuksessa ja
toiseksi en jaksanut alkaa reissata Helsinkiin. Vaikka Helsinki on
suht lähellä jäi vapaa aikaa vähemmän ja oma treenaus kärsi.
Ajattelin myös säästää isän punaista silmäterää (toyota yaris).
Kiitos vanhemmille että sain lainata autoa! ;) Lisäksi kun kävin
porvoon leirillä meininki oli hyvännäköistä ja oltiin selvästi menty
eteenpäin verrattuna aikaisempiin vuosiin.

Mitä uutta opit viime vuonna? Ainakin valmennus oli huippuluokkaa.
En ollut ennen Roosterssia pelannut
puolustuksessa kuin A- junnuna joten tulihan sitä opittua kaiken
laista puolustuksesta. Tietysti hirveesti on vielä opittavaa..
Minkälaiselta joukkueelta Butchers vaikuttaa kaudella 2006?
Butchers näyttää joukkueena ihan
mukavalta. Hyökkäys on suht sama kuin viime vuonna ja on varmasti
kovassa vedossa kun kausi alkaa. Puolustus tulee uusiutumaan paljon,
ja kaikki pelaajat eivät ole vielä selvillä. Uusi puolustuksen
valmentaja tuo myös oman juttunsa. Aika näyttää mutta uskoisin että
hommat rupeaa toimimaan.
Olet käynyt mm. NFLE:n leirillä toissa vuonna ja se oli varmasti
valaiseva kokemus. Mitkä ovat tavoitteesi tulevaisuudessa jefun
suhteen?
Kävin 2004 helmikuussa nfle:n
leirillä mutten päässyt jatkoon. Se on hienoimpia kokemuksia mitä on
ollut.. Valitettavasti nfle haluaa nuorempia pelaajia vuosi vuodelta
eikä enää kutsua ole tullut. Nyt keskityn pelaamaan suomessa ja
edustamaan maajoukkuetta. Porvoota yritän kaikin voimin uusimaan
mestaruuden.
Mitä olet valmis tuomaan joukkueeseen tänä vuonna?
Joukkueeseen uskon tuovani
lisää voimaa ja nopeutta... Ja huonoa huumoria... ;)
Mikä on joukkueen potentiaali tulevana kautena?
Uskon kyllä että joukkueella on
potentiaalia mihin vaan kun uskotaan siihen mitä tehdään.
Mikä on tuleva pelipaikkasi. Olet pelannut Butchersissa TB:nä, mutta
Roostersissa pelasit puolustuksen endinä ja tukimiehenä(?)
Toisin kuin lehdessä luki pelaan
puolustuksessa OLB:a ja tarvittaessa TB:a ja FB:a. Tietysti jos petu
vaan antaa siihen mahdollisuuden... ;)
Miksi bändiprojekti ei lähtenyt käyntiin/soitellaanko jo tällä
kaudella?
Bändi homma jäi vähän kesken kun ei
löytyny yhteistä säveltä. Toivottavasti web Jari vetää sukkahousut
jalkaan ja rupee käyttämään
mascaraa. ( pelottava ajatus, toim. huom. )
Kumpi on parempaa, kasarihevi vai Jean S-håle ;-) ?
Mikä ##tun Jean S-håle!!???
Kasariheviä EI voita MIKÄÄN!!!! Se tulee suoraan sydämmestä ja se
iskee korkealta ja kovaa!!! Niin ku mäkin... Hehheh. :)
Sana on vapaa (eli laita tähän ajatuksiasi, joita en osannut kysyä)
Tulevalle kaudelle hyvät
joukkuekaverit: Duunia, duunia ja duunia. Tehdään töitä tosissaan
mutta kuitenki unohtamatta sitä pelhuumoria mikä porvoossa on aina
ollut. Lisäksi koppiin tulee nyt uusi dj eli voitte kuunnella sitä
yo yota jossain muualla!!! :)