|
BUTCHERS MIEHET

Porvoon Butchers on
perustettu 1986. Ensimmäisen kerran Butchers esiintyi Vaahteraliigassa
jo vuonna 1989, jolloin nousu ylimmälle sarjatasolle jäi kuitenkin
vain yhden kauden mittaiseksi. Vuodesta 1991 lähtien Porvoo on
pelannut lajinsa ylimmällä tasolla lähes yhtäjaksoisesti. Poikkeuksen
tekevät vuosi 2000, jolloin seura piti välivuoden miesten
tasolla, sekä vuotta 2001 jolloin Butchers voitti 1-divisioonan
ylivoimaisesti. Näin Butchers jälleen lunasti paikkansa lajin
pääsarjassa.
Vuonna 2002 Butchers sijoittui viidenneksi ja vuonna 2003, riemukkaasti
pronssille. Vuonna 2004 jäätiin mitalien ulkopuolelle kirvelevästi
neljänneksi, mutta kaudella 2005 kova työnteko toi sen parhaimman
tuloksen. Butchers voitti ensimmäistä kertaa Vaahteraliigan ja toi
Vaahteramaljan Porvooseen.
.
Lisää tietoa seuran sijoituksista ja tuloksista löytyy osiosta
historiaa.
Vaahteraliigassa Butchers
on voittanut SM-kultaa vuonna 2005, 2006 sekä 2007, SM-hopeaa 1997 ja SM-pronssia vuonna 1995 ja 2003.
|